• Kiinteistökehitys,
  • Vastuullisuus
8.11.2021

Jälleen hyvät tulokset GRESB-vastuullisuusarvioinnissa

  • gresb

  • kiinteistökehitys

  • vastuullisuus

eQ osallistui kolmatta vuotta peräkkäin kiinteistöalan maailmanlaajuiseen GRESB-vastuullisuusarviointiin. Vuoden 2021 GRESB-arvioinnissa sekä eQ Yhteiskuntakiinteistöt että eQ Liikekiinteistöt saivat kumpikin kolme tähteä viidestä. Kaikkineen tulokset paranivat molemmissa rahastoissa toistamiseen yli kymmenen pistettä edellisen vuoden tuloksista.

GRESB (Global Real Estate Sustainability Benchmark) -arvioinnissa mitataan kiinteistösijoitusyhtiöiden ja -rahastojen vastuullisuutta useilla eri osa-alueilla. Vuosittainen arviointi tehdään ympäristöasioiden, vastuullisuuden johtamisen ja toimintatapojen osalta. Vuoden 2021 arviointi on tehty vuoden 2020 tiedoilla. GRESBin laaja maailmanlaajuinen osallistujamäärä mahdollistaa vertailun muihin toimijoihin. Arviointiin osallistujien määrä on kasvanut vuosittain siten, että tänä vuonna mukana oli 1520 yhtiötä ja rahastoa 64 maasta.

eQ hyödyntää arvioinnin työkaluja vastuullisuuden todentamisessa ja toiminnan kehittämisessä. Tulokset kertovat, että eQ:n toimet ja kehitystyö kiinteistöjen hallinnan vastuullisuuden osalta ovat edenneet tavoitellusti. Vuoden 2021 GRESB-arvioinnissa eQ kiinteistörahastot saivat hyvät pisteet kiinteistöjen jätteidenhallinnan sekä veden- ja energiankulutuksen osalta, sidosryhmien sitouttamisessa, kiinteistöjen ympäristösertifioinneissa ja riskien arvioinnissa.

Tuloksissa näkyy myös eQ:n parantunut vuokralaisviestintä. Asiakastyytyväisyyskyselyssä uutiskirje ja eQ:n sivustolla julkaistut artikkelit ovat saaneet hyvää palautetta. Vuokralaisten osallistamista vahvistettiin tyytyväisyyskyselyn lisäksi kohteiden yhteystietosivuston kautta.

Kehityskohteena nostan esille kiinteistökohteiden kulutusdatan kattavuuden parantamisen, jotta pystymme tunnistamaan alueita, joilla kulutusta voidaan vähentää. Pyrimme vuokralaistemme kanssa yhteistyössä keräämään dataa ja kohdistamaan kehitystoimenpiteet muutostarpeiden mukaisesti, kertoo kiinteistökehitysinsinööri Laura Strömberg.

Ilmaston muuttuminen tuo uusia vaatimuksia kiinteistöille, jotka on sisällytettävä osaksi riskien hallintaa. Tavoitteenamme on tunnistaa ilmastonmuutoksesta johtuvat riskit ja löytää riskeihin sekä lähitulevaisuuden että pidemmän aikavälin ratkaisuja

- eQ:n kiinteistökehitysinsinööri Laura Strömberg

eQ:n vähähiilisyystavoite on asetettu vuoteen 2030

Yksi vuoden 2019 merkittävistä projekteista oli vähähiilisyystavoitteiden ja -tiekartan laatiminen. eQ Yhteiskuntakiinteistöt ja eQ Liikekiinteistöt -rahastoille on asetettu käytönaikaisen energiankulutuksen vähähiilisyystavoite vuoteen 2030 mennessä. Vähähiilisyystavoite ohjaa vahvasti eQ:n kiinteistöjen hankintaa sekä vastuullisuutta ja kestävyyttä edistäviä toimenpiteitä kiinteistöomistajuuden aikana. Esimerkiksi tänä vuonna valmistuneeseen kauppakeskus Kaleen Tampereella valittiin edistyksellinen ja ympäristöystävällinen lämmitys- ja jäähdytyshybridi.

Vuoden 2021 arvioinnissa eQ Yhteiskuntakiinteistöt -rahaston kokonaistulos parani 15 pisteellä. Kokonaistulos 78 pistettä sadasta ylittää GRESB-arviointiin osallistuvien keskimääräisen tuloksen (73 pistettä) ja rahaston oman vertailuryhmän tuloksen (67 pistettä). eQ Liikekiinteistöt -rahaston tulos parani viime vuodesta 11 pisteellä 79 pisteeseen ja ylittää rahaston vertailuryhmän (69) ja kaikkien osallistujien keskiarvon. Kokonaispisteillään molemmat rahastot saavuttivat arvioinnissa kolme tähteä.