Banner image aspect ratio

Ajankohtaista

eQ Hoivakiinteistöt ja Plus Hoivakiinteistöt solmivat portfoliokaupan neljästä palvelukiinteistöstä

3.9.2019

Kiinteistökauppa käsittää 60-paikkaisen ikäihmisten hoivakodin Raumalla, vammautuneiden palvelukodin Turussa ja palvelukorttelikokonaisuuden Tuusulassa. Kauppahinta on noin 16 miljoonaa euroa.
Sopimuksenteko

Turussa palvelukoti on juuri valmistunut ja luovutettu, Rauman ja Tuusulan kohteet valmistuvat puolestaan alkuvuodesta 2020. Plus Hoivakiinteistöt on solminut kaikkien palveluntuottajien kanssa pitkäaikaiset vuokrasopimukset.

– Olemme olleet erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön eQ:n kanssa, jonka toiminnasta on huokunut vankka ammattitaito koko prosessin ajan. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että kehittämämme kohteet siirtyvät vastuullisen ja pitkäjänteisen kiinteistörahaston omistukseen. Näistä syistä eQ:n valinta kumppaniksemme oli luontevaa", kehuu Plus Hoivakiinteistöjen toimitusjohtaja Olli Lieskivi.

– Plus Hoivakiinteistöt on hyvin onnistunut kehittämään meille, vuokralaisille ja loppuasukkaille erinomaisesti sopivia kiinteistöjä. Yhteistyön sujuvuus on erityisen tärkeä kun haemme kehitys- ja rakennusaikaisia kumppaneita ja uskomme, että yhteistö Plus Hoivakiinteistöjen kanssa jatkuu myös tulevaisuudessa", kertoo Erikoissijoitusrahasto eQ Hoivakiinteistöjen sijoitusjohtaja Jennifer Eloheimo.

Portfoliokaupan kohteista Rauman hoivakoti toteutetaan vuokramallilla, jossa Rauman kaupunki vuokraa käyttöönsä valmiin kiinteistön ylläpitopalveluineen. Turun vammautuneiden palvelukodin palveluntuotannosta vastaa Mehiläinen Hoivapalvelut Oy. Tuusulan palvelukortteli käsittää lastensuojeluyksikön ja vammautuneiden palvelukodin toteuttamisen samaan kortteliin. Lastensuojeluyksikön palveluntuotannosta vasta Familar Oy ja palvelukodin palvelut tuottaa Vetrea Terveys Oy.

Lisätietoja

eQ Hoivakiinteistöt
Jennifer Eloheimo
sijoitusjohtaja
puh. 050 547 3660

Plus Hoivakiinteistöt Oy
Olli Lieskivi
toimitusjohtaja
puh. 040 842 6820


Plus Hoivakiinteistöt Oy on kotimainen palvelutilojen toteuttamiseen erikoistunut yritys.